Tunnelmallinen oopperakokemus
Microgamingin The Phantom of the Opera on nimensä mukaisesti Oopperan kummitus -elokuvaan perustuva peliautomaatti, joka onnistuu vangitsemaan elokuvan dramaattisen tunnelman myös kasinoviihteen muodossa. Lisenssipeleistään tuttu vuonna 1994 käynnistynyt Microgaming onkin onnistunut tässä lisenssiteoksessaan varsin hyvin. Oopperateemainen peli tekee mahtavan vaikutuksen heti ensimetreillä. Pelin teema on upeasti läsnä vaikuttavin äänitehostein. Pelitilanne tuntuu todella autenttiselta alkuperäisen soundtrackin soidessa taustalla. Yleinen ilme on todella kutsuva ja pelaajan on oikeastaan pakko päästä kokeilemaan peliä käytännössä. Periaatteessahan oopperateema ei ole mitään uutta, mutta Microgaming on ottanut selkeän riskin viedessään peliä enemmän lisenssipelimäiseen suuntaan. The Phantom of the Opera näyttää pelinä todella huolitellulta ja kaikki vaikuttaakin olevan todella kohdallaan. Perinteinen peliautomaattikokemus on tässä pelissä onnistuttu yhdistämään uudenlaiseen kokemukseen, joka herättää elokuvan eloon uudessa muodossa. Peli tuntuu oikeasti siltä, kuin olisit katsomassa musikaalia. Kertojan ääni sopii tilanteeseen ja audiovisuaalinen kokemus on silkkaa timanttia. The Phantom of the Opera onkin ennen kaikkea kokemus, jota harvoin kasinopelien parissa kokee.
The Phantom of the Opera on toiminnaltaan varsin perinteinen peliautomaatti. Pelistä löytyy viisi kelaa, kolme riviä. Voittolinjoja pelistä löytyy käsittämättömät 243. Kaikesta huolimatta The Phantom of the Opera on kuitenkin varsin tavallinen peli, sillä toiminnaltaan se on erittäin perusvarma ilman mitään erikoisempia ominaisuuksia. Visuaalisesti peli on todella upea. Myös äänimaailmaan on selkeästi panostettu, mikä onkin omiaan luomaan aavemaista tunnelmaa. Tässä jos jossain Microgaming on onnistunut.
Käyttöliittymä on tarpeeksi yksinkertainen ollakseen käytettävä. Virhepainalluksia ei tule, ja säätimet toimivat erinomaisesti. Pelitilin saldo ja panoksen voi tarvittaessa tarkistaa käden käänteessä eikä informaatio sekoitu ruudulla johonkin muuhun. Ainoastaan niin sanottu inforuutu on hieman tökerö, ja ainakin allekirjoittaneen tietokoneella inforuudun rullaus oli hieman hankalaa, sillä informaatiota on todella paljon.
Kaikki tuntuu toimivan
Pelin symbolit ovat luonnollisesti jollain tavalla oopperaan liittyviä. Pelaaja voikin bongata peliruudulta erilaisia näyttelyyn liittyviä asioita, kuten ruusun, parfyymipullon, maskin, käsikirjoituksen ja kiikarit. Tämän lisäksi kuvasymbolien joukossa isommin maksavat symbolit ovat elokuvasta tuttuja henkilöhahmoja. Pelistä löytyy luonnollisesti myös wild-symboli, joka tutusti korvaa minkä tahansa muun symbolin peliruudulla. Symbolit näyttävät peliruudulla upeilta ja peli tekee oikeutta klassikkoelokuvalle. Varsinaisia kirjainsymboleja tässä pelissä ei ole, vaan ruuduilla pyörii pelkästään kuvasymboleja.
Osa symboleista on erittäin arvokkaita. Viiden maskina toimivan scatter-symbolin muodostama voittolinja antaa pelaajalle peräti 1500-kertaisen voiton. Muut kuvasymbolit tuovat sitten hieman pienempiä voittoja maksaen maksimissaan 60-120-kertaa pelaajan panoksen takaisin. Pelin arvottomin symboli on kiikarit, jotka nekin maksavat panoksen takaisin peräti 15-kertaisesti.
Eri symboleissa löytyykin siis vaihtelua, mutta pääsääntöisesti peli toimii siten, että se antaa melko pieniä voittoja usein. Isomman voiton mahdollisuus takaraivossa on kuitenkin varsin mukava ajatus, jota peli onkin onnistunut tehostamaan esimerkiksi musiikin ja äänitehosteiden avulla. Peli ei tunnu liian konservatiiviselta, mutta toisaalta siitä myös löytää muista peleistä tuttuja ominaisuuksia, joten johonkin tuttuun voi turvautua myös tässä pelissä.
Pelin käyttöliittymä on varsin toimiva, joskin aika tavallinen. Peliruudun alareunassa olevista laatikon muotoisesta panospainikkeesta valitaan haluttu panos painamalla ruudun plus- sekä miinusnappuloita. Tämän jälkeen pelin voi käynnistää oikean alareunan painikkeesta. Pelissä on luonnollisesti moderniin tapaan myös automaattipyöräytystoiminto. Käyttöliittymä on erittäin toimiva. Painikkeet sulautuvat teemaan hienosti rikkomatta kuitenkaan visuaalista harmoniaa.
Luonnollisesti The Phantom of the Opera toimii erinomaisesti myös mobiilissa. Peli optimoituu pelaajan taskuun näppärästi, eikä turhaa puristusta ole nähtävissä. Pelikokemus onkin aivan yhtä hyvä myös puhelimella tai tabletilla.
Bonuksista löytyy laatua
The Phantom of the Operassa on sekä varsinaisia bonuksia, että myös peruspelissä laukaistavia bonustoimintoja. Niin sanottu kirjainbonus käynnistyy pelaajan saadessa kirjainsymbolin viidennelle kelalle. Tämän tapahtuessa pelaaja voittaa panoksensa takaisin 20-kertaisena. Kattokruunubonus muuttaa kahdesta kolmeen kelaan täyteen wild-symboleita. The Phantom of the Operasta löytyy myös perinteinen scatter-ominaisuus. Kolmen tai useamman maskisymbolin pyörähtäessä ruutuun, peli siirtyy bonukseen, jossa pelaaja pääsee valitsemaan bonuksensa kolmesta vaihtoehdosta. Niin sanottu Music of the Night -ominaisuus antaa pelaajalle 10 ilmaiskierrosta lisätyin wild- ja kerroinsymbolein. Ominaisuuden aikana pyörii myös Phantom- ominaisuus. Haamu tuo jokaiselle kierrokselle oman mausteensa esimerkiksi lisäilmaiskierrosten tai wild-kelojen muodossa. Niin sanottu Masquerade -ominaisuus parantaa pelaajan isojen voittojen mahdollisuutta eri tasojen muodossa. Pelissä pelaaja valitsee maskeja, joiden alta paljastuu rahapalkintoja. Pelaaja voi myös voittaa lisää valintoja voittaakseen lisää rahaa. All I Ask of You -ominaisuus lisää keloille wildejä. Muutamat kuvasymbolit kaiken kukkuraksi muuttuvat myös wildeiksi.
Kokonaisuutena bonukset ovat varsin hyviä. Tasapaino bonusten välillä säilyy, eikä niiden suunnittelussa ole selvästikään menty sieltä missä aita on matalin. Bonukset ovat myös tarpeeksi mielenkiintoisia säilyttääkseen mielenkiintonsa useamman pelikerran ajan.
Peli sopii erinomaisesti erityisesti pienemmillä panoksilla pelaaville, sillä The Phantom of the Operan minimipanos on ainoastaan 30 senttiä. Toisaalta maksimipanos on myös erittäin pieni, ainoastaan 15 euroa, joten mikäli pelaaja haluaa pelata isoilla panoksilla peli tuskin vastaa korkeimpia odotuksia. Vaikka peli ei myöskään ole niin sanottu jackpot-peli, voi pelaaja saada panoksensa takaisin lähes 8000-kertaisena. Tämä onkin järisyttävän korkea luku pelille, joka ei ole jackpot-peli luokitukseltaan.
Parhaimmillaan The Phantom of the Opera voikin maksaa lähes kuusinumeroisia lukuja. Bonusta pelatessa ei missään vaiheessa tule olo, että tämä olisi nähty jossain muussa pelissä tai että peli olisi ennalta arvattava. The Phantom of the Operan bonukset ovat myös erittäin hyvin tasapainossa peruspeliä silmällä pitäen. Peruspeli ei mene pelkäksi bonusten odotteluksi, vaan pelaaja tiedostaa voittojen mahdollisuudet myös peruspelin aikana. Itse bonusten voitoissa on tarpeeksi variaatiota, jotta bonustilanne tuntuu joka kerta uudenlaiselta ja ainutlaatuiselta.
Oopperan kummitus
Mitä The Phantom of the Operasta pitäisi sitten ajatella? Elokuvien ja muun tuotannon ystäville peli on varmasti mieluinen pelikokemus. Mikäli pelaajalla ei ole aikaisempaa kokemusta oopperan kummituksen parista, pelin teema voi olla hieman vaikea ensisilmäyksellä. Toisaalta peli kutsuu pelaajansa pelaamaan vahvalla toteutuksellaan.
The Phantom of the Opera omaa myös useita näyttäviä bonuksia, jotka, kuten sanottua, toimivat mahtavasti ennen kaikkea osana suurempaa pelillistä kokonaisuutta. Bonukset elävät symbioosissa keskenään rikkomatta peruspelin ja bonusten välistä harmoniaa.
Kokonaisuutena The Phantom of the Opera on varsin hieno pelikokemus. Visuaalisesti peli on todella upea ja Microgamingin tiimi onkin tehnyt huipputyötä saadakseen pelin näyttämään alkuperäisen elokuvan kaltaisesti aavemaiselta. 96 prosentin palautuksellaan The Phantom of the Opera on keskiarvoa parempi peliautomaatti, mutta aivan huippulukemiin peli ei kuitenkaan yllä. Peli on onnistunut ottamaan täyden potentiaalin irti elokuvalisenssistään, sillä pelin visuaalinen ilme ja äänimaailma ovat huippuluokkaa. The Phantom of the Opera voi vaikuttaa aluksi hieman monimutkaiselta – mutta pian peliin tottuu ja homma alkaa luistamaan. Isoimpia vikoja pelistä ei löydy, joten voimme suositella The Phantom of the Operaa kaikille kasinopelien ystäville!